lauantai 21. syyskuuta 2013

Zazabellan täyspotti

Päätin kuitenkin vielä eilisen ihastuksen jälkeen lähteä vielä tänään tarkistamaan Kaarinan Zazabellan oman Dazzling malliston. Se kannatti, koko mallisto oli kaunis ja monta pukua koitettavaksi löytyikin. Harmikseni mallistossa ei ollut juuri sen tyyppisiä hieman merenneto tyyppisiä mihin Salon Gaalassa ihastuin. Mutta mallistosta löytyikin monta sen tyyppistä mekkoa jotka sopivat alkuperäisiin ajatuksiini siitä The Mekosta. Puku puvun jälkeen tuntui aina vain paremmalta ja se viimeisin, jonka oikeastaan meinasin jättää sovittamatta koska se vaikutti "vähemmältä" kuin jo päälläni käynyt. Mutta se, että siinä oli vähemmän juttua tekikin siitä oikeastaan vielä paremman. Harvemmin seison sanonnan "less is more" takana, mutta tällä kertaa se toimi. 

Puku istui täydellisesti ja sitä ei tarvitse millään tavalla muokata, ei edes lyhentää. Ylävartalon treeniä voisi harrastaa että selkäläskit eivät roikkuisi puvun päällä, mutta se on vain minusta itsestäni kiinni saanko aikaiseksi. Blingiä puvussa oli ensisilmäyksellä jotenkin raskaasti, mutta se korosti puvun yksinkertaista yläosaa erinomaisesti. Helma laskeutui kaunisti alusta alkaen eikä alkanut töksähtäen. Vannehame alla on suuri, mutta suurta ja näyttävää helmaa minä nimenomaan halusinkin.

Se on SE.

H2541-custom
edit. oli pakko vaihtaa kuva mies turvalisemmaksi, se alkoi liian uteliaaksi ;)

4 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän kaunis puku!! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kiitän :) Siltä se tuntui päälläkin, ja tosiaan kun hintakin oli kohdillaan niin ei tarvinnut kahtaa kertaa miettiä :)

      Poista
  2. Onnea puvusta, hyvältä näyttää:) Minäkin löysin zazabellasta omani:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mun mielestä siellä oli tosi kivat ja kiinnostavat valikoimat sekä halvemmissa että kalliimmissa puvuissa. Oli helppo pysyä budjetissa kun sieltä löytyi niin hyvin valikoimaa heidän omasta halvemmasta mallistostaan :) ja tietysti asiaa edesauttoi puvun hyvä istuvuus ja näytepukujen mukava 25% ale ;)

      Poista